Siirry pääsisältöön

Kotisivut helposti

Kotisivut-kurssi lähestyy päätöstään. Seuraavassa merkinnässäni kertaan joitakin osioita opettajamme Suvi Rädyn opetuksista. Kurssi on ollut antoisa ja matkan varrella on tarttunut mukaan monta hyvää taitoa ja vinkkiä. Yksi tällainen on kuvankäsittely. Kuvanrajaus on olennaisen tärkeää julkaisun kannalta, sillä kuva latautuu nopeammin kun se on sopivassa koossa ja muodossa.

Ilmaisia ja laadukkaita kuvankäsittelyohjelmia löytyy netistä: esimerkiksi Aviary ja Adobe Photoshop. Photoshopin hyvänä puolena on sen tekstinlisäys-ominaisuus. Täytyy muistaa myös hyvä ja varma Paint. Kannattaa valita itse sopiva kuvankäsittelyohjelma netistä ja muistaa myös, että kuvankäsittelyohjelmiin voi tulla välillä muutoksia: esimerkiksi jotkut ilmaisohjelmat saattavat muuttua maksullisiksi tai päinvastoin. Kuvaamisesta kannattaa nauttia! Varsinkin itse ottamistaan kuvista saa iloita, kuten yksi opiskelija totesi.

Omalla kohdallani haluan tehdä kotisivuni huolella. Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä. Tällä kurssilla saan työkaluja kotisivujeni valmistamiseen, mutta julkaisun teen vasta kurssin jälkeen. Ensiksi haluan oikoluettaa ja arvioiduttaa sivuni. En halua, että siinä on virheitä, sillä kotisivuni on myös ”käyntikorttini”.

Suvi muistuttaa, että täytyy olla tarkkana tekijänoikeuksista. Omiin teksteihin ja valokuviin on julkaisuoikeus, mutta heti kun mennään oman alueen ulkopuolelle, kannattaa olla varovainen, ettei loukkaa toisten tekijänoikeuksia.

Vihdoin kun julkaisen sivuni kaiken kansan nähtäväksi tarvitsen Domain - nimen eli verkkotunnuksen, jonka avulla Internetistä ohjataan oikealle sivulle. Domain - päätteitä voi olla erilaisia, kuten com, fi, name, biz, info ja mobi. Domain - nimen täytyy olla vapaana, jotta sitä voi käyttää. Tilanteen voi käydä tarkistamassa osoitteesta http://whois.domaintools.com/ 

Lisäksi tarvitaan Web-hotelli eli palvelintila, johon sivu tallennetaan. Palvelu ostetaan, sillä harvoilla on konkreettisesti omia palvelinkoneita verkossa kiinni. Palvelintarjoajien hinnat vaihtelevat ominaisuuksien, nopeuden yms. mukaan. Hinnat ovat kuitenkin yllättävän edullisia. Kotimaisia palveluntarjoajia kannattaa suosia. Opettajamme, Suvi Räty alleviivaakin, että tuoteselostukset ja tietosuojapaperit on luettava huolella lävitse!

Vinkkinä opettajamme mainitsee, että suomalaisia kotisivuhotelleja ovat seuraavat:
Hostingpalvelu.fi
Domainhotelli.fi
Webbinen.net 


Ei muuta kuin uusia kotisivuja tekemään ja julkaisemaan! Tälle kurssille on kysyntää!

Tarja I.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kädet saveen - Dreijaamisen alkeita

Kahdella viime kerralla olen päässyt käsiksi siihen, mitä ennen kurssia eniten odotin, eli dreijaamiseen. Teksti ei ole paras väline kertomaan, miltä dreijaamisen harjoittelu näyttää, joten otin pie-nen pätkän videota. Vertailun vuoksi voi katsoa ammattilaisten videoita Youtubesta. Tämä ei ole ihan ensimmäinen kosketus saveen, vaan jokunen toisto on jo alla. Jonkinlainen käsitys hommasta alkaa muodostua mutta kuten arvelinkin, dreijaus ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää. Kiinnostavaa se kuitenkin on, jopa koukuttavaa!  Dreijaamisessa tarvitaan näppituntumaa, ja silmän ja käsien yhteistoimintaa. Levyllä pyörivää savea ei voi pakottaa, tai se hajoaa. Hyödyntämällä kiertoliikkeestä tulevaa voimaa hienovaraisesti ohjaillen, astiasta saa haluamansa muotoisen. Käyttämällä sopivan määrän vettä kädet eivät tartu kiinni astiaan. Videosta on nähtävissä, miten savi meinaa välillä karata käsistä. Astian muovaami-nen onnistuu hyvin aika pitkälle, kunnes jossain vaiheessa reun...

Kädet saveen!

Olen Teemu , 24-vuotias joensuulainen opiskelija ja olen ensimmäistä kertaa keramiikkakurssilla. Kiinnostuin keramiikasta nähtyäni dreijausvideoita, joissa savipalasesta muotoutuu tai oikeastaan kasvaa astia melkein kuin itsestään. Tai siltähän se näyttää. Miten se itseltäni onnistuu, selviää myöhemmin. Materiaalina savi on konstailematon ja siitä käsin työstetyt esineet ja astiat (toivottavasti tulevat omanikin) ovat kauniita ja jotenkin inhimillisiä; ei muotista tulleita elottomia kuppeja vaan persoonallisia luomuksia. Ensimmäinen kurssikerta jäi minulta välistä, joten toisen alku käytiin pikakelauksella: on olemassa lukuisia erilaisia savimassoja, erilaisia polttolämpötiloja, erilaisia lasitteita, työstötapoja ja ties mitä. Kaikkea informaatiota en kyennyt muistamaan, mutta onneksi pääsin itse asiaankin: Paketista savea pöydälle ja muotoilemaan. Teoriatietokin kyllä kertautuu työvaiheiden mukana ja eri savimassoja kokeillessa. Muki valmistuu makkaratekniikalla Savea voi t...

Halloween, haikuja ja herkkuja

Loppuvuosi hujahtikin iloisesti ohi japanin kurssin osalta kolmen h:n merkeissä: Halloween sattui juuri tiistaille päivää ennen japanin tuntia, joten tietenkin juhlistimme sitä japanilaisen kauhun merkeissä katsomalla 13 Real Asian Horror Stories . Osa japanilaisista mytologisista olennoista ( Yōkai (妖怪)) kuulostaa länsimaisen korvaan lähinnä hassuilta, kuten kasa-obake (傘おばけ), vanha sateenvarjo, joka herää henkiin ja hyppii yhdellä jalalla eteenpäin samalla kun tiirailee yhdellä silmällään ympärilleen. Tai ashiaraiyashiki (足洗邸), valtava likainen jalka, joka murskaa tiensä katon läpi ja vaatii, että se pestään. Mutta suurimmaksi osaksi japanilaiset kauhutarinat saavat kyllä helposti puntin tutisemaan, vaikka ei Ringua (Ring-kauhuelokuvan alkuperäinen japanilainen versio) katsoisikaan. Omalla vastuullaan saa perehtyä muun muassa aka manton (赤マント) ja kuchisake-onnan (口裂け女) tarinoihin. Mutta sanottakoon, että otin Halloween-kerran jälkeen ihan suosiolla bussin kotiin enkä kävellyt yk...